Syksyinen, mutta freesi istutus

Date
syys, 23, 2015
 

Intouduin pitkästä aikaa tekemään sekaistutuksen ulkokasveista. Olipas virkistävää luoda uutta! Toisinaan suunnittelen asetelmat hyvin huolella etukäteen, ja kerään ostopaikassa vain tarvekasvit. Idea voi kummuta astiasta, inspiroivasta värimaailmasta, metsästä poimitusta oksasta, you name it! Joskus saan idean vasta myymälässä esimerkiksi kasvista, jonka ympärille kehitän muuta. Joskus idea puuttuu totaalisesti, ja varsinkin silloin kaipaan inspistä myymälässä. On voimaannuttavaa inspiroitua oikein kunnolla!!

 

Tämä kasvikokonaisuus syntyi pyöriessäni Espoon Plantagenissa. Minulla oli valmiina pyöreä, matala sinkkiastia, ja etsin siihen harmahtavaa sävymaailmaa. Kun näin hernesypressin (Chamaecypris pisifera ’Boulevard’) ja kummituspuun (Corokia), tiesin heti mille linjalle lähdetään. Harmaata, vihreää ja kevyttä thank you. Mukaan vielä hopealanka (Calocephalus brownii) ja valkokukkainen syklaami (Cyclamen persicum). Syklaami tuo jykevyyttä muuten hyvin ilmavaan ja hörhöilevään kokonaisuuteen.

 

Halusin tähän istutukseen mukaan kakuista tutun viiri-/lippunauhaviritelmän. Suhautin kepit mustiksi, sidoin narun niiden väliin, ja laitoin nukkapähkämön lehtiä siihen roikkumaan. Tällaiseen kävisi hienosti vaikka koivun tai vaahteran pienet, keltaiset lehdet. Syksyn tuulta tuollainen viritys ei taida kestää, mutta tämä freesi istutus onkin terassilla.

/Sanna

Related Posts